Unto Heikkinen

Itä-Suomalaisten ja Heikkisten muinaisista juurista

 

Esihistoriaa:

Nykyihmisen alkuperää on pystytty jäljittämään naisilla 150000-200000 vuoden taakse ja miehillä lyhemmän aikaa eli n. 60000 vuoden taakse. Heitä levisi Itä-Afrikasta ainakin Aasiaan n. 100000 vuotta sitten, mutta myöhemmin tapahtui katastrofi. Sumatran saaristossa, n. 74000 vuotta siten, tapahtui käsittämättömän suuri tulivuorenpurkaus. Sen seurauksena aurinko pimeni kuudeksi vuodeksi ja lämpötila laski 13 astetta. Silloin oli myös menossa viimeisin jääkausi. Ihmiset paleltuivat tai kuolivat nälkään. Vain pienehkö ryhmä alkuperäisillä asuinsijoilla Afrikassa säilyi hengissä. Ihme kyllä Neandertalin ihminen Euroopassa selvisi tästä hengissä, mutta kuoli sukupuuttoon n. 28000 vuotta sitten. Ajanmääritys on epävarmaa, mutta tulivuorenpurkaukset näkyy selvästi jäätiköiden ”kasvukäyrissä”.

 

Ihmisten perimässä tapahtuu harvakseltaan mutaatioita. Onneksi tutkimukselle, sillä ilman mutaatioita olisimme kaikki samanlaisia. Ns. SNP-mutaatioiden perusteella ihmiskunta on jaettu eri haploryhmiin eli klaaneihin. Arvellaan, että n. 60000 vuotta sitten olisi ollut vain yksi haploryhmä. Noihin aikoihin ihmiset alkoivat levittäytyä ja tapahtuneiden mutaatioiden seurauksena syntyi uusia haploryhmiä. Tässä seurataan vain mieslinjaa ja uusi ryhmä syntyy vain yhden miehen hedelmöitymisen kopiointivirheenä. Esi-isiämme siirtyi Afrikasta Lähi-idän ja Tiibetin eteläpuolitse Kiinaan ja edelleen Mongoliaan. Siellä tapahtui mutaatio N noin 10000 vuotta sitten ja edelleen syntyi alahaploryhmiä, esim. N1C1. Tähän ryhmään kuuluu itä-suomalaisista miehistä lähes 70 %. Niiden joukossa Heikkisetkin.

 

Mongoliasta siirryttiin vitkalleen Siperiaan ja edelleen Venäjälle. Eivät kaikki muuttaneet vaan osa jäi entisille asuinsijoilleen. Tästä löytyy tietoa mormonien teettämästä DNA-tutkimuksesta. Heikkisillä on kaukaisia sukulaisia Mongoliassa ja vanhan perinteisen kielitutkimuksen perusteella sukulaiskansoja Ural-vuoren takana Siperiassa ja lähempänä Venäjällä. Venäjältä, ehkä Volgan mutkasta, N-ryhmäläisiä eli Niilon poikia levittäytyi linjalle Liettuasta Aunukseen. Epäilen, että Etelä-Aunuksessa oli n. 2000 vuotta sitten vähäinen keskittymä, josta pääosa ”itä-suomalaisista” siirtyi Laatokan kahtapuolta tai ylitse Karjalan kannakselle ja Laatokan pohjoispuolelle.

 

Edellä mainitsin SNP-mutaatiosta, jonka mutaatioväli on tuhansia vuosia. Miehillä on myös toisenlainen mutaatio, jossa muutoksia tapahtuu paljon useammin. Tämä mahdollistaa eri sukuhaarojen vertailun ja mitä vähemmän mutaatioita on, sitä lähempiä sukulaisia olemme. Mutaatio on hyvin sattumanvarainen, mutta uskallan antaa siitä kuitenkin jonkinlaisia aikarajoja. Nykyisin tarkin tutkimus on 67 markkeria, jossa yksi poikkeama (mutaatio) kahden tutkitun henkilön kesken tapahtunee keskimäärin aikavälillä 100-300 vuotta.

 

Mistä tulimme Yövedelle, nykyiseen Ristiinaan?

Savo asutettiin Etelä-Karjalasta käsin. Hämeestä tulleita oli vain pieni murto-osa. Kannaksella lienee ensin kehitetty huhtaviljelyn alkeet. Tämä viljelymuoto pääsi kukoistukseensa Savon kaskimailla ja sen ansiosta savolaiset levittäytyivät laajalti nykyisen Savon ulkopuolellekin. Asukkaat Savoon tulivat Karjalan kannakselta, rajan molemmilta puolilta sekä vähemmässä määrin myös Laatokan pohjois- ja itäpuolelta. Ruotsin puolen Kannakselta, mistä verotusasiakirjat ovat säilyneet 1540-luvulta lähtien, ei löydy Heikkisiä kuin yksittäistapauksina. Ehkä heillä on kuitenkin jo 1300-luvulla on ollut omia talojaan, mutta silloin ei liene vielä sukunimet olleet yleisesti käytössä. Tavallisesti taloon jäi joku isännäksi, ja suku ehkä otti myöhemmin käyttöön jonkun muun nimen kuin Heikkinen.

Ristiinassa oli (ja on) ainakin kaksi Heikkis-sukua, joiden yhteinen esi-isä on elänyt n. 1500- vuotta sitten. Ristiinasta Kainuuseen muuttaneen haaran sukulaisia Karjalassa olivat mm. Määttänen Raudusta, Roivainen (myöh. Iisalmen khra) Viipurista, Ikonen Jääskistä, Levonen Aunuksesta ja Miettinen Jääskistä. Ristiinaan jääneen ja osaksi Pohjois-Savoon muuttaneen suvun sukulaisia olivat mm. Määttänen Raudusta, Levonen Aunuksesta, Miettinen Jääskistä ja Roivainen Viipurista. Tämänhetkisen tiedon mukaan näistä Määttänen on läheisin sukulainen molemmille haaroille Karjalassa: jopa läheisempi kuin Heikkis-haarat keskenään. Kivennavan Pyykkö näyttää vajavaisen DNA-tutkimuksen perusteella kuitenkin olevan Savon Heikkisille kaikkein läheisin karjalainen. Pohjois-Savon vieraista suvuista Väänänen on  läheisin suku Kainuun Heikkisille.

 

Tietolähteitä: Kalevi Wiik, familytreedna, fidna.info, smgf.

 

DNA-tutkimuksen edistyessä tähän kohtaan tulee lisäyksiä ja korjauksia.

 

 

Miten ja keneltä saimme nimemme

Pellosniemen pitäjän Yöveden kylässä oli kaksi elinvoimaista sukuhaaraa, Heikin ja Juhon. Heikin jälkeläisistä suurin osa muutti Kainuuseen ja osa kuoli lapsettomana tai muutti tuntemattomiin paikkoihin. Juhon jälkeläiset olivat paremmin paikoillaan pysyviä kaskiviljelijöitä. Kaskimaasta oli puutetta ja tämä paljolti aiheutti muutot Kainuuseen.

Mainituissa sukuhaaroissa oli käytössä mm. seuraavia etunimiä 1500-luvulla: 

                     Heikin haara Juhon haara

Heikkejä           4                       0

Antteja              4                       0

Laureja            3                       2

Martteja           0                        2

Juhoja             1                        2

Pekkoja           0                        4

Matteja             1                       1

Erkkejä            0                       1

Maunuja          0                       1

Heikkinen-suku nimi on muotoutunut nimestä Heikki. Sukuhaarat Heikki ja Juho eivät ole geneettisesti sukulaisia keskenään. Tai ovathan he sitä tuhansien vuosien takaa. Kun katsotaan edellä olevaa taulukkoa, niin huomatataan, että Heikkejä on Heikin haarassa neljä ja Juhon haarassa ei yhtään. Nimi näyttää siis tulleen Kainuun eli Heikin haarasta. Kumpi haara asui paikalla ensin, vai tulivatko he yhtäaikaa, sitä tuskin koskaan voidaan ratkaista. Kainuun Heikkisillä on paljon enemmän YDNA-osumia vieraissa suvuissa kuin Savon Heikkisillä. Arvellaan, että sukunimet tulivat käyttöön aikaisintaan 1300-luvulla. Voisi olla niin, että Juhon esi-isä olisi tullut Yövedellä heti kun Savoa alettiin asuttamaan 1100-1200-luvuilla ja pojat olisivat pysyneet kotitanterilla ja hakeneet vaimoja naapureista. YDNA-tutkimus kun paljastaa vain suoran isälinjan. Jossakin perheessä olisi voinut olla vain tytär, joka olisi ottanut Heikin miehekseen ja sukunimeksi olisi otettu Heikkinen. Taas vävyn synnyinperhe olisi ottanut minkä nimen tahansa omalla paikkakunnallaan.

Tehty 19.01.2013.

 

Ensimmäiset Heikkiset (keksitty kuvaelma)

Eletään kesää 1300-luvun alkupuolelta. Kaksi venettä halkoo Yöveden aaltoja. Kummassakin veneessä on mies ja nainen ja toisessa veneessä vielä pieni poika. Lisäksi veneisiin on lastattu runsaasti erämaassa tarvittavia tarvekaluja ja vaatteita. Nyt veneet kääntyvät ja rantautuvat kallioisen töyrään rantaan ja matkustajat pitävät evästauon. Mutta esitelläänpä nyt veneiden henkilöt. Toisessa veneessä souti mies nimeltään Heikki ja vaimonsa Maria sekä heidän poikansa, myös Heikki. Toisen veneen matkustajat olivat Antti ja Kaisa. Miehet eivät ole sukulaisia, mutta Heikki ja Kaisa ovat sisaruksia. Murkinoidessa keskustellaan matkasta ja sen syistä.

Heikki: ”On se hyvä, että on eräretkillä käyty jo täällä ennestään, mutta on sitä ollut soutamista Saimaan yli ja sitten pitkin näitä lahden puikuloita. Jos nyt löytyisi rauhallisempi asuinpaikka, ettei olisi vainolaisista pelkoa.

Antti: ”Ei ne varmaankaan tänne asti tule, kun tämä paikka on jo kaukana uudesta rajasta Ruotsin puolella, mutta kohta on matka lopussa, jos oikein näitä seutuja muistan. Eiköhän se Kaatlahti ole jo lähellä, mutta mitenkäs se pikku-Heikki on pärjännä?”

Maria: ”Hyvin on ollut tyytyväinen, kun on tissiä imeä lupsutellut. Pitäisi kai pian ruveta vieroittamaan.”

Kaisa: ”Turha on pitää sen kanssa kiirettä. Eihän täällä ole lehmän tai vuohen maitoa saatavissa.”

Heikki: ”Olettekos kuulleet, että Savolahteen on ruvettu kirkkoa rakentamaan”.

Antti: ”Niinhän se Kaati Viipurin markkinoilla viime talvena kertoi. Niin, ja hän kun asuu näillä mailla.”

Heikki: ”Kaatlahtikin on saanut nimen hänen mukaansa ja on vielä kaksi Kaatlampiakin. Lieneeköhän mukava naapuri?”

Antti: ”Loti mieheltä vaikutti ja onhan täällä saloja asua”.

Maria: ”Minä en paljon näistä asioista ymmärrä, mutta eikös pikku-Heikki pitäisi kastaa, kun on jo nimikin?”

Heikki: ”Ennättäähän tuon, eihän Heikki ole kuin kaksivuotias. Jos pappi vaikka sattuisi liikkumaan näillä seutuvilla ja eiköhän tule papin kymmenyksiä perimään. Tai voutihan se taitaa nekin periä.”

Kaisa: ”Minä olen kuullut, että ihmiset nykyään ovat alkaneet käyttää myös toista nimeä, mikä osoittaa suvun.”

Antti: ”Niinhän se on, kun meitä on niin monta samannimistä. Pitää sitten keksi suvulle nimi. Tavallisesti se taitetaan antaa käytössä olevan nimen mukaan. Minunkin isäni on Heikki.

Heikki: ”Ja minun isä ja isän isä. Ennen vanhaan sitä on kyllä kutsuttu Heikaksi.”

Antti: ”Sopiiko teille, että meille ja teille annetaan suvun nimeksi Heikkinen?”

Heikki: ”Sehän sopii, onhan vaimosi minun siskoni ja tulevat lapsetkin sukulaisia.”

 

Sitten seutukunnan ensimmäiset Heikkiset jatkoivat soutamista ja rakensivat savutuvan paikalle, joka myöhemmin tunnettiin Martheikkilänä Ristiinan kunnassa. Tätä paikkaa kuitenkin rajoittivat jo naapurit ja kaskimaata oli löydettävä lisää. He tutkivat saloja ensin koillisen suunnalta, mutta siellä tulivat vastaan lappalaiset. Etelän suunnalta, vajaan rupeaman kävelyn päästä löytyi vielä koskematonta metsää ja hyvää kaskimaata. Sinne muodostui talon suuri salopalsta, jonne myöhemmin suvun kasvaessa tuli monta kelvollista asuinpaikkaa Heikkisille.

 

Tämä kuvaelma on mielikuvituksen tuotetta, mutta on siinä tottakin. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 raja Ruotsin ja Venäjän välillä määriteltiin ensimmäisen kerran ja nykyisen Mikkelin taajaman alueelle arvellaan kirkko rakennetun 1300-luvulla. Juvan Remojärven kylä on ikivanha asuinpaikka. Siellä olevan Saarijärven itäpuolella sijaitsee Kappelinpelto, jossa on hyvin vanha hautausmaa ja siellä lienee sijainnut myös kirkkorakennus niihin aikoihin kuin Mikkelissä. Kenties jo aikaisemmin. Arkeologiset tutkimukset ovat vielä kesken.  -Sukunimien käyttö lienee alkanut 1300-1400 -luvuilla.

Ajattelin ensin kirjoittaa vuorosanat Savon murteella, mutta sitten muistin, että Savon murre alkoi kehittyä vasta noihin aikoihin. Tulijat puhuivat karjalaa, ja sitä minä en osaa puhua. Tyydyn vain ymmärtämään.

 

Muuttoja maakuntiin Ristiinasta

Ensimmäisen maakirjan (1541) ja siitä seuraavien maakirjojen ym. mukaan Pellosniemen pitäjän Pellosniemen neljänneskunnan 5. kymmeneskunnassa oli seuraavat Heikkis-isännät: Antti Heikinpoika, Heikki Heikinpoika, Heikki Antinpoika, Juho, (myös toinen Juho), Pekka Juhonpoika ja Matti. Näistä Matti lienee jäänyt lapsettomaksi. Lisäksi on ollut myös maata omistamattomia Heikkisiä, mutta heistä ei ole juuri tietoja.

Vuosina 1570-95 sodittiin jälleen kerran Ruotsin ja Venäjän kesken. Sota kosketti ankarasti rajaseudun asukkaita. Perinpohjaisia hävitysretkiä tehtiin kummankin maan alueelle. Näihin osallistuivat myös paikalliset asukkaat. Ei enää tunnettu sukulaisrakkautta. Pohjois-Savossa tuhottiin paljon taloja, mutta kaikkein rankimmin sota koetteli Kainuuta. Ristiinan seudut säästyivät sodan hävitykseltä, kun olivat kauempana rajasta ja varmaan myös Olavinlinna esti vainolaisen etenemisen.

Koska Ristiina säilyi tuholta, niin sinne kertyi myös varallisuutta. Ruotsi oli sotinut Tanskaa vastaan ja menettänyt sodassa Ählsborgin linnoitetun kaupungin. Tämä kaupunki oli äärimmäisen tärkeä Ruotsin merenkululle. No, kun ei sodassa pärjätä, niin maksettavahan sitä sitten on. Ruotsi lunasti kaupungin takaisin ja sitä varten kannettiin v. 1571 koko maassa ns. hopeavero. Siltä eivät säästyneet tavallisesti verovapaat ”herratkaan”. Pekka Juhonpoika Heikkinen havaittiin huomattavan varakkaaksi.

 

Kuopioon:

Pekka luovutti isännyyden pojalleen Juholle (Juntti) 1572. Pekalla oli myös pojat Pekka ja Mauno. Mutta miten olisi tehtävä heidän kanssaan. Tuli varmaan tietoa, että maa Kuopiossa oli halpaa ja rahaahan oli. Niinpä Juntti luopui isännyydestään 1575 ja osti Perttu Knuutinpojalta ison talon Kuopion Niuvanniemestä ja muutti sinne 1575. Juntin tunnus Heikkisten Pohjois-Savon sukukirjassa on juh1.

 

Kainuuseen:

Heikki Heikkinen (hei201) oli esihistoriallinen henkilö, mutta hänellä olivat ainakin pojat Heikki (hei202) ja Antti (ant200). Näistä Heikki maksoi veroja vuosina 1549-50 Pellosniemellä. Tavisalmen (Kuopio) pitäjän Saamaisten kymmeneskunnassa (Leppävirtaa) Heikki mainitaan käräjillä v. 1551, maaveron maksajana 1553 ja kirkonveron hän maksoi 1559. Heikin tunnus Pohjois-Savon Heikkisten sukukirjassa on (hei10). Kainuussa hän maksoi veronsa ainakin vuodesta 1566 alkaen. Paikka siellä lienee ollut nykyisen Paltamon kunnan Uuraan kylässä. Tunnus Kainuussa (hei400). Heikillä oli siis kolme eri tunnusta (hei202, hei10 ja hei400).

Rappasota autioitti paljon taloja Kainuussa. Ilmeisesti tieto siitä kulki Yövedelle, koska Heikin (hei400) naapurissa Lauri Heikkinen (lau201) pani asumattoman talon kuntoon 1597. Tämän Laurin isä oli Antti (ant201) ja isän isä Antti (ant200). Kyseessä oli siis edellä mainitun Heikin (hei202/400) veljen pojan poika, jonka tunnus on (lau201) ja Kainuussa (lau425). Lauri maksoi veroja Ristiinassa 1588-89 ja vuonna 1594 talo on merkitty autioksi. Laurilta ei kuitenkaan jäänyt työn jatkajaa, joten mikä neuvoksi? Heikki Heikkisen (hei201) sukuhaarasta löytyi lähtijä. Heikki (hei450), jonka isän isä oli Greko (gre200), muutti Yövedeltä 1629 Uuraaseen poikineen. Grekon isä oli Antti (ant201) ja isän isä Antti (ant200).

Ei tämän sukuhaaran muutot kuitenkaan tähän jääneet. Antti Heikkinen (ant203), joka maksoi veroja Ristiinassa 1620-27, autio 1629, muutti n. 1628 Ylisotkamon kylälle. Suku asutti myöhemmin ja omistaa vieläkin Tervajärven taloa. Antin tunnus Kainuussa on (ant424). Sukujohto Ristiinassa on seuraavanlainen: Heikki (hei201), Antti (ant200), Antti (ant201), Antti (ant202) ja Antti (ant203/424). On siinä Antteja, mutta vielä yksi Antti Sotkamossa jatkoi ketjua.

Ei Ristiinakaan ollut ehtymätön. Koko Heikin (hei201) sukuhaara muutti täten Kainuuseen tai kuoli lapsettomana. On tosin muutamia henkilöitä, joista tiedot loppuvat 1500-luvulla vielä miehuusiässä. Kuolleet tai muuttaneet.

 Ristiinaan jäi silti vielä eri Heikkis-haaroja.

Kainuussa on vieläkin ”juurettomia” Heikkis-sukuja, joihin DNA-tutkimus antanee valaistusta.

Päivitys 06.11.2010. 

Näitäkin tekstejä korjataan ja lisätään uusien tietojen ilmaantuessa.

 

Anders Salmi s. 1835
Sylissä Iivari Salmi s. 1879
Takana keskellä Toivo Salmi s. 1874
Elisabeth o.s. Heikkinen s. 1845 (Mat 450) ja sylissä Olga s. 1881
Kuva vuodelta 1882 Sirva Kuortin albumista.
Jooseppi, Helena ja Anna (takana) Heikkinen Varpaisjärven Mantinasta 1910-luvun loppupuolella
   
Eemil ja Hilda Heleena Heikkisen perhe 1938 Eliel Vilpus Heikkisen perhe 1929
   
Optatus Heikkinen vaimoineen Istumassa Taavetti Heikkinen ja vaimonsa Iida. Heidän keskellään Aarnen poika Oskari, ja takana Aarne sekä Aino-vaimo ja heidän toinen poikansa Kalevi.
   
Kainuun osaston puh.joht. Jorma J. Heikkinen ja vaimonsa Anna-Liisa lapsineen 1981 Ylioppilaita - Henriikka, Saana, Pauliina, Marja-Liisa ja Katriina - Hyrynsalmella 2004.Tunnistatko kolmoset?
 
 
 
 
 
 
 

 

 

NettiTieto Oy