Karjalan kierros 5.-8.7.2007

Kauniina heinäkuun viidennen päivän aamuna kello neljän aikaan lähdimme Siilinjärveltä Heikkisten sukuseuran järjestämälle kesämatkalle Karjalaan. Matkan vetäjänä toimi Hannu Heikkinen ja MatkaMainio huolehti teknisistä järjestelyistä. Linjuria kuljetti Matti Riikonen: uskoimme vahvasti itsemme hänen huomaansa, varsinkin kun kuulimme matkoja itärajan taakse hänelle kertyneen jo yli 400 kertaa. Retkeläisiä oli kaikkiaan 32 henkeä ja sukunimistä huolimatta melkein kaikki olivat Heikkisten sukua. Tietääkseni yksi pariskunta ei aivan täydellä varmuudella kuulunut sukuumme, mutta kukaties tämän matkan jälkeen heidätkin lasketaan kuuluvan suureen Heikkisten joukkoon.

Kaikki eivät toki nousseet autoon Siilinjärveltä, eivätkä kaikki asuneet Savossa. Etelä-suomalaisia oli useitakin joukossa ja kaukaisin retkeläinen asui peräti Amerikassa asti. Ilmeisesti kaikkien noutaminen kotiseudultaan olisi ollut vähän hankalaa ja niinpä viimeiset matkalle lähtijät olivat tulleet Kuopion linja-autoasemalle.

Hyvissä ajoin aamulla pääsimme Niiralassa Suomen tulliin. Siinä riitti passien tarkastus. Venäjän tulli oli tarkempi; matkatavarat ja matkustajat tarkastettiin. Meidät todettiin kuitenkin suhteellisen vaarattomiksi ja pääsimme pian jatkamaan matkaa kohti Sortavalaa. Tiet heikkenivät hieman, mutta hyvissä ajoin olimme Sortavalan satamassa ja kello 13.00 lähdimme kantosiipialuksella kohti Valamon luostaria. Mahtava on Euroopan suurin järvi Laatokka ja upeita sen kallioiset, vielä varsin vähän rakennetut rannat.

Uusi kokemus monelle oli myös kantosiipialuskin. 45 km:n matka Sortavalasta Valamoon taittui 45 minuutissa, vaikka osan matkasta alus ajoi alle puolen nopeuden. Kyyti oli tasaista ja olo kuin lentokoneessa. Nopeuden arvioitiin matkan keskivaiheilla olleen noin 40 solmua. Se on sama kuin autojen keskinopeudet Suomen maanteillä, eli 80 km tunnissa.

Valamon saariryhmä on aivan Laatokan pohjoispäässä. Järven suuri selkä vasta alkaa siitä ja sitä riittääkin sitten noin parisataa kilometriä. Ei ihme jos Laatokkaa kutsutaankin mereksi. Syvyyttä järvestä löytyy jopa 225 metriä ja saariakin yli 500 kappaletta, vaikka järvi kartalla näyttääkin melkein autiolta. Kun kokonaistilavuuskin on 908 kuutiokilometriä, niin sen täyttämiseen ei taitaisi riittää kaikkien Suomen järvien vesimäärä. On se melkoinen lätäkkö.

Itse Valamon luostari on vaikuttava ilmestys niin kaukaa kuin läheltäkin katsottuna. Erään tiedon mukaan se on perustettu v. 992 mutta nykyisin sen perustamisajaksi arvellaan 1300-luvun alkupuolta. Luostari on tuhottu useita kertoja ja tietenkin asiakirjoja on tuhoutunut samalla. 1600-luvulla sen tuhosivat ruotsalaiset. Venäläiset rakensivat luostarin uudelleen ja kun Suomi joutui luovuttamaan Karjalan alueen Neuvostoliitolle, tuho kohtasi Valamoa jälleen kerran. Kysyin retken venäläiseltä oppaalta, paljonko Venäjällä oli 1900-luvun alussa luostareita. Hän kertoi niitä olleen melkein tarkalleen 1300. Ne tuhottiin kaikki ja jälleenraken

nus alkoi 1990-luvulla ja kestää varmaankin vielä vuosikymmeniä. Osa mennyttä historiaa on hävinnyt ja mittaamattomia kulttuuri historiallisia aarteita häipynyt ”taivaan tuuliin”. Sotien aikana muutamia arvoesineitä tuotiin Suomeen ja niitä on nyt mm. Ortodoksimuseossa Kuopiossa ja Uudessa Valamossa, Heinävedellä. Lienee jokunen Iisalmessakin.

Nousimme maihin Luostarinlahden pohjukassa sijaitsevaan satamaan noin kello 14.00

Raskaammat matkatavarat lastattiin pakettiautoon, mutta vielä jäi monelle kannettavaa liikaakin, sillä edessä oli varsin raskas tutustumisretki luostariin ja sen ympäristöön. Rakennettu oli jo paljon ja työt jatkuivat luostarialueella. Oli kirvesmiehiä, muurareita ja maalareita ja työn jälki on todella hyvää. Kyllä venäläiset osaavat rakentaa, vaikka joskus onkin ollut vähän jonkinlainen ”kuhanhäntä; rakennustapa”.

Valamon saaret ovat kallioisia ja multakerros on vain noin 25 senttiä. Siksi multaa on pitänyt haalia lisää ja tälläkin hetkellä kaikki maatuva aine kompostoidaan ja käytetään täytemaaksi. Nuoria naisia oli keräämässä heiniä ja risuja ja he kantoivat niitä pitkin rinteitä komposteihin. Kasvullisuus onkin saatu reheväksi kovalla työllä. Saaren lauhkeampi ilmasto vaikuttaa myös osaltaan kasvien runsauteen. Puitakin on paljon ja varsinkin suuret lehtikuuset olivat vaikuttavia.

Valamon saaristo on valtava alue, ja luostaristakaan ei vuorokauden aikana saa kuin pienen läpileikkauksen. Ehdimme kuitenkin kuunnella pietarilaisen mieskvartetin laulua ja se olikin mieliinpainuva kokemus. Varsinkin bassot olivat niin mahtavia, ettei moni koskaan ole kuullut niiden vertaisia. Tervejalkaisimmat kipaisivat kolmen kilometrin päässä sijaitsevassa Pyhän Nikolaoksen skiitassa, sekin nähtävyys sinänsä.

Valamon luostarin nykyinen johtaja on igumeni Pankrati. Hän on vielä suhteellisen nuori mies ja ilmeisesti aika merihenkinen, koska presidentti Putin oli lahjoittanut hänelle oman moottoriveneensä luostarissa vieraillessaan. Kuulin joidenkin

epäilevän, että Putin halusi saada uuden ja hienomman veneen ja silloinhan entinen oli käynyt tarpeettomaksi.

Ruokaa oli luostarissa ihan riittävästi ja majoituskin varsin mukava. Pientä kiusaa tekivät vain yhteiset suihku ja wc-tilat. Onneksi kaikki vastaantulijat olivat melkoisella varmuudella Heikkisiä sukupuolesta riippumatta.

Totesimme luostariretkellä myös venäläisten taloudellisuuden. Vessathan ovat siellä yleensä maksullisia ja niinpä luostarin pihallakin vessassakäynti maksoi euron, kopeekat eivät suomalaisilta kelvanneet. Ymmärsin hyvin asian ytimen, kun kioskilla kuulin pitkän kaljatuopin hinnan, 50 kopeekkaa. Ojalan laskuopin mukaan eurolla saa silloin lähes 70 kaljaa ja jos ajatellaan pakollinen käynti vessassa lähes jokaisen tuopin jälkeen, niin tuopille kertyy hintaa tuo 70 euroa. Kyllä suomalaisilla on vielä paljon oppimista liikemiestaidoissa! Tosin meilläkin euro vastaa maksaessa entistä markkaa, mutta venäläiset ovat onnistuneet parhaassa tapauksessa yli kaikkien odotusten.

6. heinäkuuta puolelta päivin matkasimme takaisin Sortavalaan. Tutustuimme iltapäivän ajan tuohon vanhaan Suomalaiseen kaupunkiin ja ei sitä juurikaan ole sodan jälkeen rakennettu. Varsin alakuloinen kaupunki on entinen Suomen opettajien sivistyksen kehto.

Euro tunnettiin ja kelpuutettiin sielläkin, mutta nyt sillä sai reilusti vastinetta. Varsinkin kiinalaiset kalaverkot olivat ällistyttävän halpoja. 40 mm 2,5 kertaa 90 metrisen siikaverkon saivat eräät jopa viidellä eurolla, kun kehtasivat tinkiä. Asiasta tietävän autonkuljettajamme mukaan verkot ovat monta kertaa parempia pyytämään, kuin mihin Suomessa on totuttu. Ravintolassa taas osattiin pitää yhdestä pikarillisesta parin vodkapullon hinta, mutta niinhän se taitaa olla Suomessakin.

Sortavalassa ruokaa oli yllin kyllin ja hotellikin kuului olevan peräti viiden tähden luokkaa. Huoneiden tasossa oli tosin huimia eroja ja niinpä joissakin puheissa kuulin mainittavan, että saatiin yöpyä viiden tähteen hotellissa.

Sortavalan kerrotaan saaneen nimensä puiden kaatamisesta kaskeen. Kaskia, eikä niiden savuja, emme kuitenkaan enää nähneet. Lauantaina 7.7. jätimme hyvästit tuolle vuonna 1643 perustetulle entiselle seminaarikaupungille ja lähdimme kohti Viipuria.

Venäjän tiet olivat matkamme aikana olleet hieman heikompia, mihin olimme kotimaassamme tottuneet. Heti lähtiessämme ylittämään Karjalan kannasta meille kerrottiin teiden hivenen heikkenevän. Totesimme asian pitävän paikkansa. Heti ensi kilometreillä alkoi auto hajota. Ensin meni mikki, sitten radio, polttoainemittari ja muut varoitusvalot. Televisiot tippuivat ja joku vakaaja auton alla särkyi. Auto kulki kuin rampa ankka kallellaan, yhtä hitaasti, mutta täristäen niin maan perusteellisesti.

Jos siinä paukutuksessa kärsi katsoa ylöspäin, näytti siltä että auton katto saattaa pudota millä hetkellä tahansa. Kukaan ei kertonut, menikö hampaita kappaleiksi, mutta kaikki selvisivät siitä röykytyksestä hengissä, tosin osa mustelmilla. Karjalan kannaksen poikkitiet ovat pääosin sorateitä ja niiden hoito on jätetty ilmeisesti herran huomaan. Vanhat pinnoitetut tiet ovat vähintään samassa kunnossa. Sorateiden kuntoa moititaan usein Suomessakin, mutta pitää mennä Venäjälle, ennen kuin tietää, mitä nk. nimismiehen kihara todella merkitsee. Täytyy vain ihmetellä, että Venäjällä on keksitty mm. atomipommi, mutta ei aivan tavallista lanaa, jolla voisi tasoittaa soratien. Varsin helppo homma Karjalan soraisilla kunnailla, verrattuna Suomen savikoihin. Ollaan me suomalaiset vaan ylpeitä siitä, että olemme keksineet lanan ja osaamme sitä jopa käyttää.

Tätä kirjoittaessani saimme Siperian Omskista vieraita kotiimme. Mukana ollut tulkki luki tämän kertomukseni heille ja sain tietää, että Venäjällä on ainakin kaksi lanaa, Moskovassa ja Omskissa. Samalla sain selityksen teiden kiharuuteen. Naapurimaan kuskit ajavat usein aika väsyksissä ja tien tärinä pitää tietenkin ajajan paremmin hereillä.

Vuolaasti virtaavan Vuoksen rannalla pysähdyimme lepäämään ja ihailemaan jokea. Samalla saimme matkamuistoiksi valokuvattua koko ryhmämme muistoksi matkalta.

Ilmojen haltija oli suosinut aurinkoisesti matkaamme, mutta kun lähestyttiin Muolaata alkoi todellinen kaatosade. Pyörähdimme Perkjärven asemaseudulla ja jalkauduimme eräiden Heikkisten vanhalle asuinpaikalle, jossa he asuivat 1900-luvun alkupuolella. Ei tullut mitään

kaipuuta palata esi-isien elinpaikoille asumaan.

Sade oli lakannut kun saavuimme Viipuriin. Pääsimme aivan tavalliseen hotelliin ja nautimme kylpyhuoneen mukavuudesta. Ruokailun jälkeen osa porukasta tutustui Pyöreän tornin hämärään ja muuhunkin kaupungin elämään. Aamulla teimme vielä ostoksia. Katukauppiaat ovat taas lisääntymässä, samoin suuret tavaratalot. Rajan pinnassa tärväsimme viimeiset ruplat ja osan euroistakin. Kuljettaja käski sijoittamaan painavat ostoksemme auton ehjälle sivustalle, saadakseen auton vähän parempaan tasapainoon. Nuijamaalla oli normaalit rekkajonot, eikä tullit aiheuttaneet mitään ongelmia. Matka päättyi omille kotiseuduille ja hyvän kesän toivomuksiin. Kiitokset kaikille mukavasta matkaseurasta.

Martti Heikkinen

 

NettiTieto Oy